torstai 13. joulukuuta 2012

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Taas matkaan käyn!



Sinne meni muutama merkintä jotka olivat odottamassa hetkeään tulla skannatuiksi. Näin jännittäviä tapahtuu elämässäni, vesipulloillakin on oma tahto (kuten myös pahvilaatikoilla)! Ihmiset, jotka odottavat minun tekevän merkintää marraskuisesta suomireissusta, saatte vielä odottaa, varmaan seuraavaan vuoteen asti. Hah, vitsini hauska, eikö?

Viimein minusta tuli oikea pokemon kouluttaja.


















Saanen esitellä teille Mikon, Keijon ja Jukan. Mikon ja Keijon ostin Roadtripillä itä-suomessa ja Jukka tuli mukaani paikalliselta joulutorilta. Selvisi että pääni on XL kokoa ja sille sopivia lintuja vähän.

Tänään menen katsoman Hobittia!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hei kaikki kuulkaa!

Rakastan herätä tällaisina aamuina! Minulle on normaalia herätä yhteen ääneen ja loikata sängystä ylös, mutta tänään se oli erilaista pitkästä aikaa. Heti herättyäni pääni pursuaa kaikenlaisia ideoita ja TAHDON piirtää!! Jess!! Tätä odotin! Jee!! Ihanaa!! Tästä linkistä klikkaamalla pääset lukemaan Varjoissa sajrakuvaani alusta asti!

Keskivaikea masennus